Usein kysytyt kysymykset

Mikä on SENDER projekti?

SENDER on Euroopan komission rahoittama hanke (Horizon 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelman avustussopimuksella nro 957755), jonka tavoitteena on kehittää uusia automaatio- ja mittauslaitteita, joilla voidaan kasvattaa energiatehokkuutta ajoittamalla kotitalouksien sähkönkulutusta. Samalla tämä lisää sähköverkon vakautta, jolloin se voi toimia tehokkaasti pääasiassa uusiutuvilla energialähteillä. Hanketta toteuttaa eurooppalainen konsortio, joka koostuu organisaatioista, joilla on pitkäaikainen asiantuntemus uusiutuvan ja edullisen energian edistämisestä Euroopassa. Tarkemmat tiedot konsortion jäsenistä löydät Yhteistyökumppanit-osiosta (link).

SENDER toteuttaa vuoden mittaisen pilottiprojektin vuosien 2023 ja 2024 aikana, jossa uusia automaatio- ja mittauslaitteita testataan oikeissa kotitalouksissa Suomessa, Espanjassa ja Itävallassa.

Miten SENDER tekee kodistani tehokkaamman?
Monet kotitaloudet käyttävät enemmän rahaa energiaan kuin olisi tarpeen, koska energiaa kulutetaan myös silloin, kun ihmiset ovat poissa kotoa. Kotitalouksiin asennettava SENDER-laite pystyy siirtämään kulutuksen optimaaliseen aikaan kunkin maan ja osallistujan erityispiirteiden (sähkön hinta, kulutustottumukset, sääolosuhteet jne.) perusteella. SENDER-laite toimii automaattisesti ja älykkäästi eli sinun ei tarvitse puuttua kulutuksen uudelleenjärjestelyyn: se tekee sen itse.

SENDER-laite toimii automaattisesti ja älykkäästi eli sinun ei tarvitse puuttua kulutuksen uudelleenjärjestelyyn: se tekee sen itse.

Voinko auttaa energiasiirtymässä osallistumalla SENDER projektiin?
Kyllä voit! Uusiutuvan energian tuotanto vaihtelee ja on luonteeltaan epäsäännöllistä. Tuotanto vaihtelee esimerkiksi tuulen voimakkuuden ja vuorokauden ajan mukaan. Toisinaan ihmisten energiankulutus osuu samalle hetkelle, mikä luo kysynnän huippuja. Jos kysyntähuiput osuvat samaan aikaan kuin uusiutuvien energialähteiden tuotanto on alimmillaan (kun ei ole tuulta tai aurinkoa), sähkön tuottamiseen käytetään myös muita energiamuotoja, kuten fossiilisia polttoaineita.

SENDER-laitteen avulla kotitalouksien kulutus ajoitetaan mahdollisemman optimaaliseksi esimerkiksi siten, että lämminvesivaraaja kytketään päälle silloin kun sähköjärjestelmässä on paljon uusiutuvaa tuotantoa tarjolla.

Pilottivaiheeseen osallistuu Suomesta ja Espanjasta kummastakin 100 ja Itävallasta 200 kotitaloutta. Tämä määrä ei sellaisenaan ole tarpeeksi muokkaamaan kulutushuippuja, niin että fossiilisten polttoaineiden käyttöä verkossa voitaisiin välttää. Pilotin tarkoituksena onkin oppia parhaimmat tavat saavuttaa tavoitteet, jotta SENDER-laitteet voidaan kaupallistaa ja ottaa käyttöön kaikkialla Euroopassa lähitulevaisuudessa.

Missä hanke toteutetaan?

SENDER-pilotti toteutetaan käytännössä kolmella pilottialueella: Alginet (Espanja), Weiz (Itävalta) sekä Espoo ja Tampere (Suomi). Projekti voi hyväksyä jopa 100 vapaaehtoista kotitaloutta kustakin toimipaikasta – 200 Weizin tapauksessa. Näille kotitalouksille tarjotaan tarvittavat automaatio- ja mittauslaitteet kulutuksen ohjaukseen, mikä tekee kodistasi energiatehokkaamman ja auttaa verkkoa tukeutumaan ensisijaisesti uusiutuviin energialähteisiin.

Mitkä ovat osallistumisvaatimukset?

Seuraavat vaatimukset tulee täyttää, jotta voi osallistua:

  • Asunto Espoossa tai Tampereella
  • (sillä ei ole väliä omistatko asunnon vai oletko vuokralainen)
  • Talossa tulee olla sähköt ja internet yhteys
  • Rekisteröityminen suostumuslomakkeella, joka valtuuttaa SENDER-laitteiden asennuksen kotiisi ja sallii energiankulutustietosi sekä perushenkilötietosi keräyksen (lisätietoa tietosuojasta ja henkilökohtaisten tietojen käytöstä, katso kysymys 9)
  • Jos taloutesi valitaan pilottiohjelmaan:
    • Lataa SENDER-sovellus puhelimeesi
    • Sitoudu pitämään SENDER-laite päällä projektin loppuun asti (tai mahdollisimman pitkälle)

Jos pilottipaikkaa kohden on yli 100 vapaaehtoista kotitaloutta, etusijalla SENDER-projektissa ovat kotitaloudet, joiden energiankäyttöprofiilit voivat auttaa eniten ymmärtämään, miten kulutus voidaan ajoittaa energiansäästämisen maksimoimiseksi ja tukemaan verkkoa energiasiirtymässä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että etsimme erilaisia kotitalouksia. Se voit olla sinä, joten älä epäröi ilmoittautua mukaan!

Mitä osallistuminen sisältää?

Jos päätät osallistua, olet mukana hankkeessa kokonaisen vuoden. SENDER-laatikko ja muut mittalaitteet asennetaan kotiisi ilmaiseksi, ja se ajoittaa automaattisesti kulutuksen tehostaakseen sitä ja testatakseen tapoja, joilla se voisi myös tukea verkkoa luopumaan yhä enemmän fossiilisista polttoaineista (kohti uusiutuvia ja kestävämpiä lähteitä). Eli elät tavalliseen tapaan, eikä sinun tarvitse tehdä mitään erityisiä toimia: varmista vain, että SENDER-laatikko on päällä.

Mikä on SENDER-laatikko? Mitä laitteita kotiini asennetaan?

SENDER-laatikko on nyrkin kokoinen pieni tietokone (Raspberry Pi), joka kerää tietoa kodin energiankäytöstä. Se pystyy ohjaamaan tiettyjä sähkölaitteita SENDER-sovelluksen kautta käyttäjien tarpeiden, energian hintojen ja aurinkosähkötuotannon (jos sellaista on) mukaan. Laitteiden mukana tulee myös antureita, jotka asennetaan kotitalouteen seuraamaan lämpötilaa, kosteutta, valaistuksen voimakkuutta ja huoneiden käyttöastetta sekä pieniä toimilaitteita, jotka kytkevät niihin liitetyt laitteet päälle ja pois, kun SENDER-laatikko tai käyttäjä niin käskee.

 

(Raspberry Pi)

Maksaako osallistuminen?

Osallistuminen on ilmaista ja projekti kustantaa kaikki laitteet sekä asennuksen.

Mitä minun on tehtävä, jotta SENDER-laatikko lisää kotitalouteni tehokkuutta ja ajoittaa kulutukseni tukemaan verkkoa?

SENDER-automaatio- ja mittauslaite toimii itsenäisesti. Se mukautuu talosi ominaisuuksiin ja energiankulutukseen, joiden perusteella se ajoittaa energiankulutuksen, lisäten sekä henkilökohtaista että sähköverkon energiatehokkuutta, vaikuttamatta normaaliin elämänrytmiin. Se mukautuu talosi ominaisuuksiin ja energiankulutukseen, joiden perusteella se ajoittaa energiankulutuksen, lisäten sekä henkilökohtaista että sähköverkon energiatehokkuutta, vaikuttamatta normaaliin elämänrytmiin.

Osallistujan ei tarvitse tehdä mitään, anna laitteen olla ja pidä sitä päällä niin paljon kuin mahdollista. SENDER-sovellus näyttää tietoja kulutuksestasi ja sen kehityksestä. Sovellus tarjoaa työkaluja, joiden avulla voit ymmärtää paremmin millainen kuluttaja olet, jotta voit kehittyä entistä kulutustietoisemmaksi.

Kun pidät SENDER-laatikon päällä suurimman osan ajasta, projekti tarjoaa sinulle lisää energiatehokkaita laitteita, kuten entistä tehokkaampia hehkulamppuja tai älypistokkeita! Tällä tavalla voit kasvattaa energiatehokkuuttasi entisestään!

Sopiiko taloni SENDER pilottiin? Vaikuttaako talo tai laitteiden tyypit siihen, kuinka paljon voin parantaa kulutustani?

Kaikki talot sopivat pilottiohjelmaan. Osa kotitalouksista voi hyötyä enemmän kuin toiset, riippuen heidän laitteistaan. Sähköauton omistavat tai aurinkosähköä tuottavat kotitaloudet voivat yleensä tarjota enemmän joustavuutta, jolloin niiden energiatehokkuuden lisäämisellä on suurempi vaikutus. Samoin jos kotitaloudessa on sähköllä toimiva lämmitys, voit parantaa kulutustottumuksiasi keskimääräistä enemmän.

Kerätäänkö projektissa tietoa kotitaloudesta ja sen kulutuksesta? Kuinka tietoja käsitellään ja mihin niitä käytetään?

Projekti kerää tietoja sinusta, kotitaloudesta ja energiankulutuksesta. Rekisteröityessäsi ilmoitat perustietoja itsestäsi (esim. koko nimi, henkilöllisyystodistus, sukupuoli, ikä, työllisyystilanne) ja asunnostasi (esim. osoite, asukasmäärä, onko sinulla aurinkopaneeleja tai sähköauto). Lisäksi SENDER-laatikko tallentaa sähkönkulutustasi projektin kuluessa.

Pilottia toteuttava organisaatio (VTT Suomessa [LINKIT][LINKS]) kerää, tallentaa ja suojaa tiedot. Tutkimustarkoituksia varten nämä tiedot anonymisoidaan täysin ja jaetaan konsortion muiden kumppaneiden kanssa niiden analysoimiseksi. Aineiston analysoinnin tavoitteena on ymmärtää, miten eri talot kuluttavat energiaa ja kuinka paljon SENDER-automaatio- ja mittauslaitteiden avulla on mahdollista parantaa kodin energiatehokkuutta. Analyysillä pyritään myös tekemään johtopäätöksiä siitä, kuinka paljon kotimaisen energiankulutuksen ajoittaminen voi auttaa kantaverkkoa hallitsemaan paremmin kysyntähuippuja ja vähentämään riippuvuutta fossiilisista polttoaineista.

Voiko SENDER-laatikko mennä rikki? Miten toimia vikatilanteessa?

Vian sattuessa SENDER-tiimi saa ilmoituksen ongelmasta, joten sinun ei tarvitse soittaa tai ottaa yhteyttä. Otamme sinuun yhteyttä selvittääksemme, voidaanko ongelma ratkaista helposti vai vaatiiko se sähköasentajan käyntiä.

Mitä teen, jos lähden lomalle tai ketään ei ole kotona muutamaan päivään?

Molemmissa tapauksissa voit valita lomatilan SENDER-sovelluksesta ja pitää sen päällä, kunnes palaat takaisin kotiin. Lomatilassa SENDER-laite minimoi kulutuksen pitäen kaikki olennaiset asiat toiminnassa ja välttäen turhaa energiankulutusta. Voit aktivoida lomatilan myös etänä!

Lisäksi SENDER-laite on yhteydessä antureihin. Nämä anturit luultavasti huomaavat, ettet ole kotona ja säätävät talon sähkönkulutusta sen mukaan.

Voinko muuttaa kesken pilotti ohjelman?

Valitettavasti et voi jäädä pilottiin, jos muutat pois alkuperäisestä kotitaloudestasi. Tämä tarkoittaa, että sinun on ilmoitettava pilottivastaaville päätöksestäsi keskeyttää hanke. Et myöskään voi viedä SENDER-laatikkoa uuteen kotiin.

Päätin liittyä SENDERiin! Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Ensin sinun on allekirjoitettava rekisteröintilomake. Voit tehdä tämän joko etsimällä ilmoittautumislinkin täältä. Voit tehdä sen syyskuusta 2022 helmikuuhun 2023 saakka. Ilmoittautumislomakkeiden saatavuudesta tiedotamme verkkosivujen ja muiden sosiaalisen median kanavien kautta.

Toiseksi SENDER-virkailijat ottavat sinuun yhteyttä sopiakseen puhelun tai videopuhelun, jossa keskustellaan yksityiskohtaisemmin kotoa löytyvistä laitteistasi ja yleisestä energian käytöstäsi. Näin SENDER-virkailijat pystyvät suunnittelemaan etukäteen, millaisia täydennyksiä tulisi lisätä tavalliseen SENDER-laatikkoon ja sopimaan kanssasi, mihin SENDER-laatikko on parasta asentaa. Nämä puhelut järjestetään kahdesta neljään viikkoa ilmoittautumislomakkeen täyttämisen jälkeen.

Kolmanneksi asentaja ottaa sinuun yhteyttä ja sopii päivämäärän, jolloin hän vierailee kotonasi asentamassa SENDER-laatikon. Vierailu tapahtuu marraskuun 2022 ja helmikuun 2023 välisenä aikana.

Lopuksi SENDER-laatikko alkaa toimia huhtikuussa 2023. Sen jälkeen se optimoi ja ajoittaa energiankulutuksesi itse kotisi energiatehokkuuden lisäämiseksi.

Voinko lopettaa osallistumisen projektiin? Miten?

Voit lopettaa osallistumisesi projektiin milloin tahansa. Sinun tarvitsee vain ilmoittaa siitä organisaatiolle, joka ylläpitää pilottisivustoa, johon osallistut, ja allekirjoittaa virallinen sopimus keskeytyksestä.